keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Pekan haastattelu

Pekka aloitti Tampereen toimistolla joulukuussa 2017. Hän on tällä hetkellä eläkkeellä ja tuli Pasastarille tekemään eläkkeen päälle lisätienestiä. Pekka antoi meille pienen haastattelun siitä, mitä mieltä hän on tästä työstä ollut.


 "Olen viihtynyt täällä töissä ollessani oikein hyvin! Tykkään siitä, että työajat ovat sovittavissa esimiehen kanssa. On hyvä kun pystyy sovittamaan työajat esimerkiksi junan aikataulujen kanssa sopimaan. Työ on yllättänyt minut positiivisesti siihen nähden, mitä oli alkuunsa ensin ennakkoluuloja telemarkkinoinnista. Toimistolle on onneksi hyvin helppo kulkea, kun se sijaitsee aivan Tampereen keskustassa. Olen viihtynyt ja on ollut mukavaa olla täällä töissä!"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä jälkesi kommentoimalla postauksia!

Vain asialliset kommentit julkaistaan.